Ei yhteisvastuulle

Korona on riepotellut jo muutaman kuukauden ajan Euroopan ja Suomen taloutta oikein olan takaa. Maiden pitää räpiköidä vielä pitkään ennen kuin pää on turvallisesti pinnan yläpuolella. Vahvemmat ja viisaammat pärjäävät tässäkin asiassa paremmin. Vahva taloustilanne kriisiä edeltäneeltä ajalta antaa voimaa ja oikeat poliittiset päätökset edustavat viisautta. Valitettavasti Suomen tilanne ei ole häävi. Viime vuosien talouskasvu on ollut eurooppalaisessa vertailussa pohjakastia, eikä politiikan keinoin ole löydetty ratkaisuja myöskään pitkään tiedostettuihin haasteisiin esimerkiksi työllisyyden tai soten osa-alueilla. Suomi on velkaantunut huolestuttavaa vauhtia 2000-luvulla eikä rakenteellisiin ongelmiin ole löydetty kestäviä ratkaisuja. Velkataakka tulee koronan seurauksena paisumaan väistämättä ja jo olemassa olevat poliittiset haasteet räjähtämään käsiin nykymenolla. Hallituksen koronapäätöksentekoakin on leimannut sekavuus ja ennakoinnin puute. Kriisistä nouseminen edellyttää ryhtiliikettä hallitukselta monin tavoin. Nyt on aika tarkastella mikä toimii ja mikä ei ja luotsata sitä kuuluisaa Suomi-laivaa kohti parempaa tulevaisuutta.
Yksi olennainen uudelleentarkastelun kohde on Suomen eurooppapolitiikka. EU on käynyt läpi valtavan muodonmuutoksen siitä, kun Suomi päätti hypätä mukaan kelkkaan viime vuosituhannen loppupuolella. Asiansa paremmin hoitaneet jäsenvaltiot ovat joutuneet kasvavissa määrin pelastamaan ongelmissa rypeviä jäsenmaita. Kuilu pohjoisen ja eteläisen euroalueen välillä on kasvanut. Lisäksi unionin laajentumisen myötä niin sanottujen nettosaajien määrä on lisääntynyt ja maksajien lasku kasvanut. Koronan seurauksena käytännössä kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat enemmän tai vähemmän vaikeuksissa. Se miten pitkään ongelmat jatkuvat ja mikä on niiden, lopullinen hintalappu selviää vasta lähitulevaisuudessa. Tästä johtuen Suomen on päivitettävä eurooppapolitiikan linjaansa. Olemme pienenä jäsenmaana olleet kiltin nettomaksajan roolissa, joka ei vääryyksistä ärähdä ainakaan virallisia kanavia pitkin. Tarvittava rohkeus puolustaa Suomen etua on loistanut poissaolollaan. Tämä nähtiin taas kun EU-komissio esitti 750 miljardin euron elpymisrahastoa, josta 500 miljardia jaettaisiin tukina ja 250 miljardia lainoina. Kaupan päälle rahojen jakoon ja käyttöön liittyen ilmassa on paljon kysymysmerkkejä rahojen nyhtämisestä puhumattakaan. Nousevatko jäsenmaksut vai alkaako EU perimään veroja? Näihin kysymyksiin odotetaan kuumeisesti vastauksia. On sanomattakin selvää, että Suomi ottaa tässä miljardeja euroja takkiin.
Mutta mitä tekee Suomi? Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd) totesi yllättyneensä siitä, kuinka suuri osa komission esittämästä rahoituspaketista on tukia, joita ei tarvitse maksaa takaisin. Tanska, Ruotsi, Hollanti ja Itävalta vastustivat esitystä, mutta Suomi ei. Nämä maat tulevat todennäköisemmin asettamaan omia ehtojaan rahoituspakettiin liittyen. Ne eivät purematta tule nielemään rahan lappaamista etelän pelastamiseksi. Mutta mitä tekee Suomi? Jatkammeko perinteisellä eurooppapolitiikan linjallamme ja hyväksymme mukisematta kaiken ja maksamme laskut kiltisti sitä mukaa kun niitä tupsahtelee? Onko loputtoman nettomaksajan tie se minkä suomalaiset äänestäjät ovat ansainneet? Tähän on tultava muutos. Perussuomalaiset ovat ainoa selvästi EU-kriittinen eduskuntapuolue. Suomi tulee ottamaan koronan takia kymmeniä miljardeja lisää velkaa. Tässä tilanteessa emme voi hyväksyä miljardien heittämistä EU:n elvytyspakettiin. Äänestäjät ja veronmaksajat ansaitsevat parempaa eurooppapolitiikkaa.
 

Comments are closed.