|

Uutinen Perussuomalaisten Varsinais - Suomen piirin valinnoista
Turun Sanomat 3.2.2010
Turun Sanomat mielipideosasto 3.12.2009
Itsenäisyyspäivän juhlat veteraaneille puolisoineen Olen vuosikausia odottanut, että valtaosa vieraista presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla koostuisi asianomaisista kunniavieraista, veteraaneista. Tämä on ollut turha toive. Ehdotukseni on että 6.12. päivän juhla olisi arvokkaasti veteraaneille ja heidän puolisoilleen. Viikkoa ennen voitaisiin järjestää edulliset piparkakkuhipat vakiovieraille. Media ja kansa saisivat silmänruokaa, kun pukuloisto olisi entisellään. Osallistumismaksu juhlavieraille 50 euroa/henkilö. Varat lahjoitettaisiin hiljaisille veteraaneille kuntoutukseen ja kotiapuun.
Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth sai kansan ymmärtämään itsenäisyyden merkityksen. Ilmeisesti maan johto on jo asian unohtanut.
Kike Elomaa
Kike Elomaa: Suomi-imagolla ilman järjetöntä kiihkoilua
Olen maalaistalon tyttö, Nopperlan kamarissa syntynyt, kuten muutkin sisarukseni. Lapsena tehtiin töitä navetassa ja pellolla sekä urheiltiin ahkerasti. Perheessä harrastettiin myös musiikkia. Esiintymiset SMP:n tilaisuuksissa, kulttuurikilpailuissa, maatalousnäyttelyissä ja nuorten taidetapahtumissa antoivat valmiuksia nuoruuteen. Kotona sain ohjenuoraksi elämään oikeudenmukaisuuden. Lukion jälkeen urheilu vei mennessään. Opiskelin sairaanhoito-opistossa, treenasin kaksi kertaa päivässä ja tein vielä töitäkin samaan aikaan. 1980-luvun alussa saavutin kehonrakennuksessa kaiken mahdollisen Lopetin urani ammattilaisena 1985, edelleen puhtaana urheilijana. Esiintymiset laulajana, juontajana sekä liikunnan ja ravintotietouden luennoitsijana alkoivat. Olen kiertänyt maailmaa suomalaisena voiman lähettiläänä viisi vuotta. Pitkä esiintymiskokemus (25 vuotta) kotimaassa antaa minulle korvaamatonta tietoa ja tuntemusta siitä, kuinka suomalainen kansa voi ja ajattelee. Olen myös pienyrittäjä.
Isänmaallisuus vahvana sydämessäni
Isäni Arvo Robert Sainio oli SMP:n kansanedustaja 1970-luvulla. Veikko Vennamo oli tuttu vieras kodissamme. Poliittinen kasvuympäristö on herättänyt kiinnostukseni yhteiskunnallisiin asioihin. Isänmaallisuus on vahvana sydämessäni. Vuonna 2007 olin kansanedustajaehdokkaana Varsinais-Suomessa. Äänimäärä 1847 yllätti. Siitä lähtien olen toiminut aktiivisesti Perussuomalaisten piiritoimikunnassa. YLEn vaalikaranteeni esti kunnallisvaaliehdokkuuteni (Tallitähdet TV2). Nyt olen täysillä mukana EU-ehdokkaana. Aion kiertää ahkerasti Suomea ja toivon yhteistyötä muiden ehdokkaiden ja piirijärjestöjen kanssa. Rahaa ei ole käytettävissä mainostamiseen suurten puolueiden tapaan. Olen Timo Soinin kanssa samoilla linjoilla siitä, että tässä taloustilanteessa on kornia pröystäillä jättimäisillä vaalimainoksilla, kun suuri osa kansasta elää kädestä suuhun. Uskon, että ihmiset haluavat tavata ehdokkaan kasvotusten henkilökohtaisesti, ei pelkästään netissä tai lehtien sivuilla. Siksi lähden kiertämään Suomea jo maaliskuussa. Suomi on pitkä maa.
Suomalaisena suomalaisten puolesta, Perus-Kike:
- EU-kriittisyys. - Kansallista etua pitää ajaa voimakkaammin kun tähän asti. - EU:n mallioppilaana toimiminen on aiheuttanut joidenkin haitallisten direktiivien toteutumisen maassamme. - Kolmentoista edustajamme yhteistyön pitäisi olla tiiviimpää. - EU:n ja kansalaisten välinen informaatio on liian vähäistä. - Mielestäni demokratia ja pienempien valtioiden toimivalta vähenisi uuden perustuslain myötä.
Oheinen kappaleeni kertoo parhaiten aatteitani isänmaatani kohtaan.
Suomi on mun maa Sävel ja sanat: Hannu Takala
Maa jäätyy syksyisin ja sulaa keväällä. Kulkukissa ladon alla tekee pesäänsä. Vastatuuleen postimies polkupyörää taluttaa ja lapset koulunpihalla sisälle haluaa, on syksy taas. Tuvan ikkunasta katson maata valkeaa. Teeren jäljet näkyy vielä tuoreena lumessa. Tätä kaikkea rakastan, niin teki jo isäkin. Ja perinnöksi saanut olen jotain minäkin. Suomi on mun maa. Savusaunan, karhun maa. Verenperintönä isiltä saatu sisu meitä kuljettaa. Suomi on mun maa. Jonka meidän lapset saa. Eikä jättää heille kukaan voisi maata parempaa. Suomi on mun maa. Kun isät ja isän isät, ampui rajoilla. Niin äidit ja äidin äidit raatoi kotona. Silloin tehtiin perustukset, joilla nyt eletään. Ne kestää vielä huomenna, sadan vuoden perästä, ne on terästä. Kiitos teille jotka silloin toimeen tartuitte. Ikihonkain huminaa, että saadaan kuulla ne. Eivät tulleet kaikki miehet rintamalta takaisin. Silti varmaan toivovat he että toiset jaksaisi. Sillä suomi on mun maa. Savusaunan, karhun maa. Verenperintönä isiltä saatu sisu meitä kuljettaa. Suomi on mun maa. Jonka meidän lapset saa. Eikä jättää heille kukaan voisi maata parempaa. Suomi on mun maa.
EU-VAALIKIERTUE
7.3 la Auran markkinat klo 9.00 8.3 su Naistenpäivä, Turku 11.3 ke Hullumies Huittinen klo 15.30 11.3 ke Huittisten kaupungintalo 18.30 13.3 pe Stone Bay In-pubi Kivenlahti 14.3 la Reska Hämeenlinna klo 9.30 14.3 la Lahti klo 13.00-15.00 15.3-19.3 Isabella (su-to) 21.3 la Torni-pub, Turku 28.3 la Mynämäki, Ps-teltta klo 9-16 28.3 la Starkki 29.3 su Ps, Turku ja Konserttitalo, Turku (päivätilaisuuksia) 1.4 ke Hyväntekeväisyyskonsertti, Turku 2.4 to Ähtäri,tori 11-13 Töysä Sale 16-17.30 Kuortane urheiluhotelli toinen kerros 18.30 3.4 pe Lappajärvi SOK 11-13 Vimpeli Nuorisoseuran aukio 14-16 J:kylä kirjasto 18 4.4 la Jyväskylä, Kävelykatu klo 10.00 4.4 la Mikkeli klo 14 5-9.4 su-to X-pr-laiva 14.4 ti Turku-tv, aamu 17.4 Lieto,piirikokous 18.4 la Merisali, Naantali 18.4 la Paimio 19.4 su Kuopion tori klo 12.00 19.4. MA Siilinjärvi Harrys Bar 19-22 20.4 ma Iisalmi 9.00-12.00 20.4 ma Kiuruvesi 13.-15.00 20.4 Lapinlahti 16.00-19.00 20.4 ma Siilinjärvi, Harrys Bar 21.4 ti Juankoski 9.00-12.00 Tori 21.4 ti Kaavi klo 13-15 21.4 ti Outokumpu klo 16-18 22.4. Ke Suonenjoki teboil Klo 9.30 22.4. Ke Leppävirta klo 12.00 22.4 ke Varkaus klo 16 23.4 to Kankaanpään tori klo 9.00 23.4 to Pori, Eetun aukio klo 13.00 24.4 pe Rauma-pubi 25.4 la Ugin tori 25.4 la Rauman Tori 26.4 su Kouvola 26.4 su Kotka 26.4 su Hamina 27.4 ma Lappeenranta 27.4 ma Imatra 28.4 ti Joensuu 28.4 Kitee (Rääkkylä) 29.4 ke Nurmes 29.4 ke Lieksa 1.5 pe Kajaani tori 2.5. Tampereen kirjastotalo Metso, auditorio 3-6.5 me-ke Amorella-laiva 7.5 Uki paneeli 9.5 la Torni-pubi, Turku 7.5 Lieto 7.5 Turku Hansa 10.5 Lieto markkinat 11.00-17.00 10.5 Kurjenlinna hyv.tek 11.5 ma Myyrmanni 11.00-13.00 11.5 ma Helsinki vaalitoimisto 14.00-18.00 12.5 ti Turku-tv, aamu 12.5 Turun tori 11.00-14.00 14.5 Turku,Marinum TV1 14.5 Lehmusvalkama, päivällä 15.5 Parkano 9.30- 16-17.5 puoluekokous, Seinäjoki 18.5. MA Raahe klo 9.00-10.00 18.5 Liminka 11.00-12.00 18 5 Kempele 13.00-14.00 18.5 Oulu 15.00-16.00 19.5 ti Kemi 10.00-11.00 19.5 Tornio 12.00-13.00 19.5 Rovaniemi 17.00-18.00 21.5 Lemu kirkko 16.00- 22.5 pe Merisali,Naantali 23.5 la Järvenpää tori 23.5 la Lohja tori 23.5 la Maailma kylässä 16.00 24.5 su Maailma kylässä -tapahtuma 25 5 Porvoo 25.5 Hyvinkää 15.00 26.5 Laitila 26.5 Salo tori 9.00-12.00 28.5 Heinola, 28.5 Orimattila, 28.5 Riihimäki, 28.5 Forssa 29.5 Lohja tori 10.00-14.00 30.5. LA Kontula tori 14.00-16.00 Wenla illalla. 31.5 Naisten kymppi,helsinki 2.6 Eura, 2.6 Kokemäki, 2.6 Harjavalta, 2.6 Ulvila, 2.6 Pori (Satakunnan kansa,Yle) 3.6 Hanko, 3.6 Tammisaari 4.6 Helsinki, Botta 5.6 pe Merisali, Naantali 5-7.6 Merefestit,Uusikaupunki
Olen myös Perussuomalaisten piiritoiminnassa mukana.
Sähköpostiosoite:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
|