Kahden A:n paremminvointivaltio

Eduskunnassa käy kuhina. Hallitus huojuu kuin haavanlehti. Standar & Poor´s laski Suomen luottoluokitusta ja se on vakava paikka. Kokoomus paukutti vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kovaan ääneen, että tehdään hyvinvointivaltiosta Kokoomuksen näköinen paremminvointivaltio. Hyvinvointivaltio Suomella oli sentään kolmen A:n luottoluokitus. Kokoomusjohtoisen paremminvointivaltiopolitiikka ei perussuomalaisten eikä näemmä luottoluokittajienkaan mielestä toimi. 90-luvun laman jälkeen on eletty leveästi ja nyt on sitten rahat loppu. Äitini opetti minulle aikanaan, että pahan päivän varalle kannatta säästää jotain sukan varteen. Tämä ei ole vallankahvassa olleita poliittisia päätöksentekijöitä juuri mietityttänyt. Järkeviä rakenteellisia uudistuksia ei ole turhan paljoa syntynyt aikoihin ja politiikka on ollut vanhojen puolueiden passiivista nippelipeliä. Vaalikauden alussa aloittaneella hyytelöhallituksella, josta on osa jo valahtanut matkan varrelle, ei liiemmin ole syytä tuntea ylpeyttä poliittisista saavutuksistaan. Päätöksenteko tökkii ja politiikasta on puuttunut selkeä suunta. Tämä on kokonaisuudessaan tullut Suomelle kalliiksi. Mutta hei! Ei tässä mitään olemmehan me sentään paremminvointivaltio!

Comments are closed.