Karviasta kajahtaa

Ihmisten hyvinvointi on mittaamattoman arvokas asia. Liikunta on keskeinen hyvinvoinnin palanen. Karvian kunnassa tämä tosiasia on ymmärretty ja ryhdytty tuumasta toimeen kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Terveyspuolella ennaltaehkäisevien toimien merkitystä ei voi kyllin korostaa. Sama pätee myös monessa muussa asiassa. Kaikkien kannalta on parempi jos ongelmat voidaan välttää eikä korjaavia toimia tarvita. On ymmärrettävä ennaltaehkäisevien toimien inhimilliset hyödyt ja edullisuus verrattuna korjaaviin toimenpiteisiin. Karvian kunta on omaksunut tämän lähestymistavan. Liikunnan ja terveystoimen yhteistyötä on tiivistetty tavoitteena edistää kuntalaisten liikkumista järjestämällä esimerkiksi luentoja ja tutustumista erilaisiin liikuntamuotoihin. Samoin sosiaali- ja terveystoimi tekevät yhteistyötä.

Viisi vuotta sitten Karvialle rakennettiin kuntosali jonne palkattiin ohjaaja. Kävijöitä on riittänyt. Karviatalossa kuntalaisia palvelee terveysliikuntakioski josta voi lainata liikuntavälineitä. Viikoittain järjestetään haastepyöräilytapahtumia ja mammajumppaa. Tulokset puhuvat puolestaan ja ennaltaehkäisevä terveystyö on poikinut mukavasti säästöjä sosiaali- ja terveyspuolen menoissa. Esimerkiksi kansansairauksien ja diabeteksen kohdalla on menty parempaan suuntaan.

Liikunnan kansantaloudellisia vaikutuksia on vaikea piirtää tarkasti paperille. Rohkenen väittää liikunnan lisäämisen vaikutusten olevan suuremmat kuin yleisesti luullaan. Perustelen väitettäni sillä, että liikunta vaikuttaa ihmiseen hurjan monella tavalla. Fyysisen terveyden kohentuminen sekä sairauksien vähentyminen ovat helpompia havaita kuin esimerkiksi liikkumisen seurauksena vähentyneen stressin kautta saavutettu hyvinvointi. Millä kaavalla lasketaan virkeämmän mielen ja hyvinvoivan kehon myötä parantuneen työkyvyn vaikutukset? Vuosi vuodelta tiedetään entistä enemmän liikunnan myönteisistä vaikutuksista. Perustelut liikuntapalveluihin panostamisen puolesta vahvistuvat ja tämän pitäisi näkyä Karvian tavoin entistä useamman kunnan toiminnassa.

Ihmisiä voi kannustaa liikunnan pariin lukemattomin eri keinoin. Paljon voidaan toteuttaa myös melko pienillä taloudellisilla panostuksilla. Asenne ratkaisee paljon. Kuntien tulisi olla liikunnan edistämisessä aktiivisia ja osallistuttava Karvian tavoin liikkumattomuuden haasteiden taklaamiseen. Yleispätevää reseptiä ihmisten liikuttamiseksi ei ole olemassa. Jokaisen kunnan on punnittava itse tilanteensa ja päätettävä miten meidän pitäjä saadaan liikkeelle. Tämä edellyttää ennen kaikkea aitoa välittämistä kuntalaisten hyvinvoinnista ja liikunnan merkityksen tunnistamista. Karviasta sopii ottaa oppia tässä asiassa.

Comments are closed