Sotiemme sankareita ei voi kylliksi kiittää

Sotaveteraanien tilanteesta on keskusteltu eduskunnassa jo vuosikymmeniä. Sotien jälkeen veteraanien saavutusten painoarvoa yritettiin tiettyjen tahojen toimesta lakaista maton alle. Onneksi nykyisin sentään hallitseva kanta on se, että veteraaneja ja heidän saavutuksiaan sekä itsenäisyyttä arvostetaan. Käytännön toimet sotaveteraanien eteen eivät ole mielestäni pysyneet puheiden perässä. Vuosien vieriessä vastustamattomasti eteenpäin valitettavan moni itsenäisyytemme takuumiehistä tai naisista on poistunut keskuudestamme. Vielä elossa olevista sotiemme veteraaneista on huolehdittava hyvin. Tästä ei voi tinkiä. Kunniavelka on niin suuri, ettei sitä voi millään täysin hyvittää, mutta vähintä mitä me eduskunnassa istuvat voimme tehdä, on tarjota veteraaneille asianmukainen tuki ja välttämättömät palvelut. Rintamalisien korottaminen 50 eurosta 125 euroon on aivan vähintä mitä me voimme veteraanien eteen tehdä tänä itsenäisyytemme vuonna. Se oli kaikkien eduskuntaryhmien yhteinen päätös.

Monilla veteraaneilla avun tarve on todella suuri. Heitä on enää 8500. Lisäksi elossa on noin 20 000 veteraanien leskeä sekä 17 000 sotaorpoa. On päivänselvää, että kun veteraanien keski-ikä on yli 94 vuotta, niin hoivapalvelujen tarve korostuu. Kaikilla ei ole varaa niitä maksaa omasta pussista, joten yhteiskunnan apu on äärimmäisen tärkeää. Nyt onkin käsillä viimeiset vuodet, kun voimme vielä osoittaa veteraaneille arvostusta kohdentamalla resursseja heille suunnattuihin palveluihin ja kuntoutukseen. Minusta tuntuu todella pahalta, että veteraanien tukeminen on edennyt poliittisen päätöksenteon puolella näin verkkaisesti. Asiasta on puhuttu paljon jo kymmeniä vuosia, mutta veteraanien hyvinvointia parantavia uudistuksia on toteutettu eri hallitusten toimesta niin sanotusti pieni palanen kerrallaan. Esimerkiksi rintamaveteraanien palvelujen parantaminen rinnastamalla heidät sotainvalideihin oli hyvä muutos ja edisti osaltaan Suomen sodissa palvelleiden tasa-arvoa. Tämäkin vain toteutui aivan liian myöhään. Toimet eivät ole kokonaisuudessaan olleet riittäviä.

Soitin juuri ystävälleni Kalervo Savolaiselle (96), joka taisteli aikanaan isäni johtamassa joukkueessa. Hän on kirjoittanut useita sotakirjoja ja hän lähetti selvät terveiset myös Eduskuntaan: Uhraukset olivat sodassa kovat, joten arvostakaa sitä myös toiminnassanne Isänmaan hyväksi. Vetoankin hallitukseen, sitten kun toimintakykyinen sellainen meillä taas joskus on, että veteraanien kuntoutukseen panostetaan toden teolla. On suoraan sanottuna hävytöntä, että rahaa riittää ties mihin toissijaisiin projekteihin, mutta samanaikaisesti unohdamme tyystin itsenäisyyden meille turvanneiden ihmisten tarpeet. Nyt kyse on enää niin pienestä ihmisryhmästä, ettei tässä ole selityksille sijaa vaan rahaa tiskiin ja palvelut kuntoon. Missä olisimme tänä päivänä, jos sodissa ei kukaan olisi uhrannut henkeään tai terveyttään? Itsenäisyys on mahdollistanut meille elämän vapaassa ja maailmanlaajuisessa vertailussa hyvinvoivassa oikeusvaltiossa. Se on mittaamattoman arvokas asia. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja erityisesti sotiemme veteraaneille!

Comments are closed.