Tiedote koulukiusaamisesta

Kiusaamispalautteen määrä yllätti kansanedustaja Elomaan

 

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan (ps) mielestä koulukiusaamiseen on puututtava uusin lääkkein. Vaikka koulukiusaaminen on tilastojen valossa 2000-luvulla vähentynyt, se on yhä mittava yhteiskunnallinen ongelma. Elomaa pyysi koulukiusaamiseen liittyen yhteydenottoja Facebookissa ja saman tien puhelin alkoi soida ja viestejä tulvia. Palautteen määrä oli valtaisa.

 

– Hämmästyin ja samanaikaisesti järkytyin siitä, kuinka paljon yhteydenottoja tuli todella lyhyessä ajassa, kertoo Elomaa vakavana.

 

– Kiusaamistarinat olivat toinen toistaan kamalampaa kuultavaa. Sellaisia asioita ei kenenkään pitäisi suomalaisissa kouluissa joutua kohtaamaan, hän jatkaa.

 

Kiusaamisella on usein kauaskantoiset seuraukset ja se saattaa vaikuttaa uhriin läpi elämän. Kiusaaminen johtaa tutkimustulosten valossa usein vakaviin sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin sekä lisää syrjäytymisriskiä, jos siihen ei puututa tarpeeksi tehokkaasti ja riittävän ajoissa. Henkilötasolla kiusaaminen aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä ja yhteiskunnalle siitä koituu kova lasku maksettavaksi.

 

Elomaan mukaan valtion pitää tukea kuntia kaikin mahdollisin keinoin taistelussa koulukiusaamista vastaan.

 

– Opettajilla on usein täysi työ päätehtävänsä toteuttamisessa ja kiusaamiseen ei välttämättä kyetä puuttumaan tarpeeksi tehokkaasti. Kunnissa kyllä pyritään aktiivisesti miettimään ratkaisuja koulukiusaamiseen ja monet koulut ovat mukana esimerkiksi KiVa Koulu –ohjelmassa.

 

– Erilaisten projektien ja ohjelmien lisäksi tarvitaan konkreettista tukea kiusaamistapausten ratkomiseen ja koulun ulkopuolinen koulurauha-asiamies toisi apua juuri tähän, Elomaa toteaa.

 

Elomaa kerää parhaillaan yli puoluerajojen kansanedustajien allekirjoituksia lakialoitteeseen, jossa hän ehdottaa koulurauha-asiamiehen nimeämistä jokaiseen kuntaan. Koulurauha-asiamiehen tehtävä olisi neuvoa kouluja koulurauhaan tai kiusaamiseen liittyvissä asioissa sekä ratkoa kiusaamistapauksia ulkopuolisena asiantuntijana. Lisäksi koulurauha-asiamies seuraisi koulurauhan toteutumista sekä laatisi kunnan sivistyslautakunnalle ja valtuustolle vuosittain kertomuksen koulurauhan tilasta ja kehityksestä sekä toisi esille mahdolliset kehitysehdotukset. Koulurauha-asiamies voisi olla joko päätoiminen tai sivutoiminen työntekijä tai tehtävä olisi yhdistettynä johonkin muuhun kunnan virkaan.

 

– Koulurauha-asiamies ratkoisi vaikeita kiusaamistapauksia ja helpottaisi näin myös opettajien työtaakkaa. Kiusaaminen on saatava loppumaan ja sillä selvä, Elomaa päättää.

Comments are closed