Viikko 11

Vaalikauden istunnot saatiin vihdoin ja viimein pakettiin. Viimeisen viikon tapahtumat kuvastivat hyvin hallituksen toimintaa koko vaalikauden aikana. Vaalien ja kevätauringon sekoittama hallituksen pakka hajosi täysin. Riitelyä, virheitä ja päätösten pyörtämistä. Samaa tavaraa kuin menneet neljä vuotta sillä erolla, että hallituspuolueiden edustajat äänestivät omia esityksiä vastaan ja irtiotot lisääntyivät. Äkkiä oltiinkin jo pitkään valmisteltuja hölmöyksiä vastaan ja opposition linjoilla monissa asioissa. Sain seurata sivistysvaliokunnassa tämän touhun etenemistä aitiopaikalta. Ei mitään järkeä. Täysi epäonnistuminen. Ei kunnioutusta demokraattista päätöksentekoa kohtaan eikä Suomen kansaa joka sekoilun viime kädessä kustantaa. Tällaista meininkiä en halua nähdä eduskunnassa enää ikinä.

Loppua kohden sulanut sixpack ei saanut tehtyä muuta kuin käytettyä miljardikaupalla yhteisiä verorahoja arvokasta aikaa saada maamme asiat tolalleen. Hyytelöhallitus valahti pöydän alle. Hallituspuolueiden edustajat ilkkuivat vaalikauden alussa kuinka perussuomalaiset tulisivat hajoamaan vaalikauden aikana. Pilkka osui omaan nilkkaan. Vaalipäivä 19.4. 2015 ratkaisee paljon. Äänestäjät päättävät mikä on maamme tulevaisuuden suunta. Sinä päätät joten äänestä! Käytä äänesi harkiten.

Suomi tarvitsee vahvan hallituksen joka kykenee päättämään maamme asioista ja on valmis käärimään hihansa ja paiskimaan tunteja laskematta hommia suomalaisten hyväksi. Olen valmis talkoisiin.

Aurinkoista kevättä ja parempaa huomista kaikille!

Toivottaa

Kike

Comments are closed