Viikko 41

Viikko käynnistyi maanantain vierailulla Laitilan terveyskodissa ja Uudenkaupungin Vallilassa jossa kaupunginjohtaja ja joukko yrittäjiä olivat kertomassa muun muassa kalastajien tilanteesta, lähiruokatuotannon mahdollisuuksista, 8-tiestä, Tunnin radasta, soijatehtaasta ja Mersujen valmistuksesta. Lisäksi kävimme eräällä virvoitusjuomatehtaalla, josta uhkaavat viedä tunnuskukonkin pihalta. Käytännön järjelle voisi raivata hieman tilaa tämän tyyppisten päätösten kohdalla.

Tiistaina eduskunnassa keskusteltiin energiapolitiikan kokonaisuudesta ja vietettiin uusien liikuntatilojen avajaisia. Jälkimmäinen sujui positiivisessa hengessä. Torstain  suullisen kyselytunnin jälkeen jäin saliin ja käytin kolme puheenvuoroa. Aiheita olivat ETYJ:n vuosikertomus, tekijänoikeudet ja sotavammalaki. Perjantaina sivistysvaliokuntaan saapui käsiteltäväksi niin sanottu pakkoruotsilaki. Jäin perjantain pätkäistunnon jälkeen poikkeuksellisesti Helsinkiin, koska lauantaina oli kalenterissa Lahden Fitness Expo. Olin siellä jakamassa palkintoja. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja kaikinpuolin mahtava. Päivän päätteeksi huristelin kotiin lataamaan akkuja taas seuraavaa työviikkoa varten.

Comments are closed.